2012

Ilmoittautuminen lapaskuuhun alkaa piakkoin, pysykää kuulolla :).

22. marraskuuta 2010

Ja tässä lapaset!

Nyt onnistui tämänkin kuvan lataaminen. Eli tänään valmiiksi saadut kirjoneulelapaset, ohje on Kotilieden nro 21/2010, eli toiseksi tuoreimmasta numerosta. Värit vaihdoin erilaisiksi, joten valmiit lapasetkin eroavat aika paljon ohjeen kuvasta. Tummanharmaa on Novitan 7 veljestä, oranssi Novitan Jussia. Muokkasin myös kämmenpuolen pilkutusta tiheämmäksi, jotta ei tarvinnut huolehtia langankierroista nurjalla. Tätä ennen olen kokeillut kirjoneuletta ainoastaan kerran koulussa, ala-asteella, enkä silloin tiennyt että se on "vaikeaa." Teki mieli kokeilla uudestaan. Ekasta lapasesta tuli ihan liian tiukka ja joustamaton, joten se piti purkaa pois, toisen tein isommilla puikoilla tietoisesti löysempää. Kolmatta lapasta tehdessä iski kyllästys, peukalon yläpuolinen osa piti väkisin vääntää ilman keskittymiskykyä, tehden ja purkaen vuorotellen. Vähän muhkuraiset tuli, mutta jospa kostutushoito ja käyttö muokkaisi tasaisemmiksi.

Saatan vielä tekaista kämmekkäät ennen lapaskuun loppua, mutta ihan tyytyväinen olen tähänkin saldoon, jos en saa aikaiseksi.

1 kommentti:

Ruiskaunokki kirjoitti...

Kauniit, tyylikkäät, ihanat! Pitkät varret pitävät ranteet lämpiminä.